”Syksyllä 2023 alkoi karjassani esiintymään erilaisia ongelmia. Hedelmällisyys ei ollut hyvä ja lehmät näyttivät kiimat huonosti. Lehmillä oli alentunutta munasoluaktiviteettia. Paljon vastaavanlaisia ongelmia kuin energiavajeessa. Maidossa oli korkeat soluluvut ja lehmillä oli jopa ripulia. Hiehojen maidontuotantokaan ei lähtenyt käyntiin kuten ennen. Lehmät olivat myös apaattisia ja turkki oli mattainen. Vasikkakuolleisuus oli korkea ja vasikat ylipäätään heikkoja.

En pystynyt oikein löytämään syytä kaikkeen, koska säilörehu oli hyvänlaatuista. Tammikuussa 2024 soitin Johnnylle Feedexillä ja kerroin ongelmistani. Aloimme epäilemään hometoksiineja ja minua suositeltiin kokeilemaan Teho DeToxia, joka on täydennysrehu hometoksiineja vastaan. Samalta istumalta tilasin lavallisen. Tämä ratkaisu tuli olemaan suurempi helpotus kuin olin voinut kuvitellakaan. Jo neljän päivän jälkeen minun piti soittaa Johnnylle ja kertoa mitä oli tapahtunut. Maitomäärät olivat nousseet 3 litraa per lehmä ilman että olin tehnyt mitään muita muutoksia ruokinnassa, kuin että olin aloittanut Teho DeToxin käytön.

Siitä lähtien kaikki on mennyt niin paljon paremmin. Maidon soluluvut ovat tulleet alas 100 000 yksikköä ja hedelmällisyys toimii kuten pitääkin. Lehmät ovat nyt kiiltäviä sekä vasikat terveitä ja vahvoja.

Teho DeTox on todellakin jotain, mitä voin suositella, kun hometoksiinit ovat ongelma karkearehussa ja viljassa. Tiedän, että tuote toimii!”
Magnus Backlund

Johnny

Alue-edustaja Johnny Heikkilä Feedexiltä kertoo, että Magnuksen tapaiset kertomukset ovat hänelle tuttuja. Hometoksiinien aiheuttamat ongelmat ovat moninaiset ja hyvin usein sen verran epämääräisiä, että tuottaja ei oikein osaa sanoa missä vika on. Hometoksiineja esiintyy sekä viljassa että säilörehussa ja esiintymismäärät vaihtelevat vuosittain. Johnny on vuosien kokemuksella oppinut nopeasti poimimaan mahdolliset oireet, kuten maidon soluluvut, hedelmällisyysongelmat, lannan vaihtelevuuden ja syöntiongelmat. Tarvittaessa on säilörehusta ja viljasta lähetetty näyte Irlantiin ja testattu niistä yli 50 erilaista toksiinia. Ja valitettavan harvoin näyte on puhdas.

Apuna näissä tapauksissa on käytetty toksiinisitojaa Mycosorb A+, joka on tehokas apu hometoksiinien aiheuttamiin ongelmiin ja toimii hyvin nopeasti. Täydennysrehu Teho DeTox sisältää toksiinisitojan lisäksi myös elävää hiivaa ja soodaa ja yhdessä ne tukevat mm. pötsin palautumista ja useimmiten tilanne normalisoituu jo parin viikon aikana.

Johnny suositteleekin kaikkia ottamaan yhteyttä, jos löytyy pieninkin epäilys hometoksiineista. Pääsemme selvittämään tilannetta ajoissa eikä eläinten terveys tai tuotos pääse heikentymään liikaa.

Apua kun löytyy!

 

Teho-DeTox

Elävä hiiva
Sooda

Teho-DeTox on jauheinen, helppokäyttöinen ja laajavaikutteinen täydennysrehu, kun hometoksiinitaso viljassa ja/tai nurmirehussa on haitallisen korkea. Tuote sisältää hometoksiinien haittavaikutuksia vähentävää toksiinisitojaa sekä pötsin toimintaa tukevia elävää hiivaa ja soodaa. Soveltuu märehtijöille

Annostus:
200 g/nauta/pv
250 g/nauta/pv (näkyvien oireiden ilmetessä)

40 g/lammas/pv

Ominaisuudet
Elävä hiiva
Sooda
Toksiinisitoja
Olomuoto
Jauheinen
Pakkaukset
25 kg säkki / 600 kg lava

Lue lisää

Historian havinaa

Teksti Feedexin historiikista, joka kirjoitettiin yrityksen 25-vuotisjuhliin vuonna 2017 Kauan sitten seisoi hylätty tehdas Pohjanmaan lakeuksilla. Se kaikui tyhjänä, kunnes kaksi miestä jakoi vision: Tänne perustamme rehutehtaamme. Ensimmäiset vuodet, Karl-Gustav Höglund Karl-Gustav Höglundin…

Peltolaituri Oy – rohkeaa ja innokasta kehitystyötä

Peltolaituri Oy etsii avoimin mielin uusia ratkaisuja paremman tuotannon saavuttamiseksi. Umpilehmien ruokintaan panostaminen on yksi tärkeimmistä askelista. Härmän laakeilta pelloilta löytyy Peltolaituri Oy:n kolmen robotin navetta. Ari Peltokankaan osakeyhtiö on ollut toiminnassa uusissa tiloissa…

Tiesitkö tämän toksiineista?

Homeita kasvaa monissa viljelykasveissa, rehuaineissa ja karkearehuissa sekä kasvukauden aikana että rehujen varastoinnin aikana. Tietyillä homelajeilla on kyky tuottaa tietyissä olosuhteissa yhdisteitä, joita kutsutaan mykotoksiineiksi / hometoksiineiksi, joilla voi olla erilaisia vaikutuksia…

Maksan toimintakyky

vaikuttaa lehmän tärkeiden viikkojen onnistumiseen Siirtymäkauden aikana lehmän hormonitoiminta ja aineenvaihdunta läpikäy suuria muutoksia. Lehmän energia-aineenvaihdunta joutuu lisämään kierroksia toden teolla elimistön sopeutuessa tiineydestä maidontuotantoon. Syönnin tulee poikimisen jälkeen…

JSS Enholms Lantbruk – korkea tuotanto positiivinen haastaja

JSS Enholms Lantbruk och Feedex ovat tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan ja rehuvalmistajan puolelta se on positiivinen haaste. JSS Enholms Lantbruk on neljännen polven perheyritys Pedersören kunnassa. Perheeseen kuuluu Alf ja Gun Enholm sekä heidän poikansa Viktor ja Rasmus perheineen. Vuonna 2014…