Ennen aamukahdeksaa kahvihuoneesta kuuluu nauru. Rehukuski Stefan on saapunut Kolppiin Feedexin rehutehtaalle, ja on iloisin mielin valmiina päivän kuljetuksiin. Rekka on jo lastattu edellispäivänä, ja asiakkaat ovat tietoisia tulostamme. Toki heti rekkaan noustessaan Stefan nappaa puhelimen ja rahtikirjan käteensä ja soittaa ensimmäiselle asiakkaalle varmistaakseen, että joku on paikan päällä valmiina purkamaan. Puhelun aikana tämän kokeneen kuskin huumorintaju ja ystävällisyys heijastuvat heti läpi. Stefan myös myöntää, että yksi parhaimmista asioista hänen työssään on nähdä ja puhua erilaisten ihmisten kanssa.

kuski

Stefan on toiminut rekkakuskina vuodesta 1982 ja kuljettanut monipuolisesti tavaraa ympäri Suomenmaan. Ammatinvaihtoa hän ei ole harkinnut, vaikka myöntää, että työssä on hyvät ja huonot puolensa. Vapaus, maisemanvaihto ja aikaisemmin mainittu yhteydenotto asiakkaiden kanssa ovat hänen mielestään parhaita asioita. Toki perhe-elämä on joskus jäänyt vähäiseksi pitkien työpäivien ja -viikkojen takia. Hänen ammatinvalintansa on kuitenkin inspiroinut hänen vanhempaa poikaansa, joka on seurannut isänsä jalanjälkiä ja työskentelee myös rekkakuskina.

Ensimmäiselle asiakkaille saapuessamme pienkuormaaja on jo vastassamme. Jefo Dairy Fat -kuorman purku tapahtuu kuin itsestään, ja allekirjoittaneella on melkein kiire saada kuvamateriaalia tapahtumasta. Rupatellessamme asiakkaan kanssa, hän mainitsee tyytyväisyytensä Jefo Dairy Fat -tuotteeseen. Tila oli aikaisemmin ollut hetkisen aikaa ilman kyseistä tuotetta, mutta kun maidon rasvaprosentit laskivat, heille tuli kiire tilata lisää.

kuski

Seuraavaksi saavumme Westin tilalle Lillbyhyn (Pedersöre). Kyseinen tila on yksi alueen isoimmista, ja huomaa, että tila panostaa kehitykseen, laatuun ja tuotantotehokkuuteen. Tämä heijastuu myös tuotevalinnassa, ja kuormasta puramme pari lavaa Teho Metavex Lypsy -Kivennäisrehua. Kyseinen tuote on meillä uutuus, joka ei ole ollut kovin pitkään markkinoilla. Myös tämä asiakas ilmoittaa tyytyväisyytensä tuotetta kohtaan. Rupattelemme asiakkaan kanssa jonkun aikaa, kunnes nuppi suuntaa seuraavalle asiakkaalle. Stefan mainitsee hyttiin noustessamme, että aina pitää olla aikaa puhua asiakkaan kanssa.

metavex

asiakas ja kuski

Totta se on. Hyvä dialogi asiakkaiden kanssa, laadukas asiakaspalvelu ja asiakastyytyväisyys ovat meille Feedexillä tärkeitä asioita, ja rehukuski on myös osa tätä kokonaisuutta.

Seuraavaksi saavumme Lasénin tilalle. He ovat tilanneet muun muassa muutaman tonnin omaa Presiis-reseptiä. Presiis on tilakohtainen ratkaisu, joka muokataan asiakkaan toiveiden mukaan. Tilan isäntä kertoo meille, että oman reseptin teko on heille tärkeä asia ja että Presiis on toiminut heillä hyvin. Presiis voi toimia esimerkiksi näin: Asiakas tekee rehuanalyysin, jonka jälkeen tulokset suuntaavat meille, ja yhdessä muokkaamme asiakkaalle sopivan tuotteen. Helppoa kuin rehunteko!

kuormaus

Puretaan parilla muulla tilalla viimeiset tavarat samalla tahdilla, ja positiiviset asiakaskohtaamiset vain jatkuvat.

bildspel

Auton kokonaan tyhjettyä Thodénin tilalla alkaa nälkä pistämään kuskilla ja matkustajalla, joten suuntaamme paikalliseen lounasravintolaan syömään. Ison rahtarilounaan jälkeen auto suuntaa takaisin Kolpin rehutehtaalle lastaamaan seuraavaa kuormaa.

lounas

Puolen päivän aikana olemme ehtineet nähdä uusia ihmisiä, kokea paljon positiivisia asiakastapaamisia ja oppineet vähän uuttakin. Moni asiakas on ilomielin kertonut tilastaan, onnistumisistaan ja myös vaikeuksistaan. Toivottavasti saamme seurata Stefanin matkaa joskus tulevaisuudessakin!


Feedexin puolesta haluamme kiittää kaikkia asiakkaita, jotka olivat mukana päivän aikana, ja kiitämme myös kuski Stefania tästä kokemuksesta!

/ Patrik Ritala, Feedexin myyntiassistentti

 

Lue lisää

Asiakastarina Perttu / Poronrehut

Presiis Poro on kehitetty yhteistyössä Ranualaisen Perttu Mikon kanssa. Presiis Poron kehityksessä on ollut päämääränä edullinen ja toimiva rehu talven ruokintaan. ”Rehun kehitys on alkanut jo useampi vuosi sitten, alusta asti rehu on ollut hyvälaatuinen ja toimiva, joten siihen on tarvinnut tehdä…

Paranna pötsin toimintaa Optigenilla

Mitä on Optigen®? Optigen on Alltechin ei-valkuaistypen (NPN) lähde märehtijöille. Optigen on tekniikka, joka vapauttaa tasaisesti ammoniakkia pötsissä. Tällä tavoin pötsimikrobien typensaanti on tehokkaampaa kuin ruokittaessa kasviperäisillä valkuaislähteillä. Miten Optigen® toimii? Pötsin mikrobit…

Historian havinaa

Teksti Feedexin historiikista, joka kirjoitettiin yrityksen 25-vuotisjuhliin vuonna 2017 Kauan sitten seisoi hylätty tehdas Pohjanmaan lakeuksilla. Se kaikui tyhjänä, kunnes kaksi miestä jakoi vision: Tänne perustamme rehutehtaamme. Ensimmäiset vuodet, Karl-Gustav Höglund Karl-Gustav Höglundin…

Peltolaituri Oy – rohkeaa ja innokasta kehitystyötä

Peltolaituri Oy etsii avoimin mielin uusia ratkaisuja paremman tuotannon saavuttamiseksi. Umpilehmien ruokintaan panostaminen on yksi tärkeimmistä askelista. Härmän laakeilta pelloilta löytyy Peltolaituri Oy:n kolmen robotin navetta. Ari Peltokankaan osakeyhtiö on ollut toiminnassa uusissa tiloissa…

Tiesitkö tämän toksiineista?

Homeita kasvaa monissa viljelykasveissa, rehuaineissa ja karkearehuissa sekä kasvukauden aikana että rehujen varastoinnin aikana. Tietyillä homelajeilla on kyky tuottaa tietyissä olosuhteissa yhdisteitä, joita kutsutaan mykotoksiineiksi / hometoksiineiksi, joilla voi olla erilaisia vaikutuksia…