Pienen vasikan hoito ja ruokinta vaikuttaa suuresti siihen, millainen lypsylehmä tai lihanauta eläin on täysikasvuisena. Mitä enemmän vasikka kasvaa alkuvaiheessa, sitä enemmän maitoa tai lihaa on luvassa myöhemmin. Myös vasikan terveys, etenkin suoliston osalta, vaikuttaa paljon. Mitä paremmassa kunnossa suolinukka on, sitä paremmin ravintoaineet voivat imeytyä ja kasvu on tehokkaampaa, mutta myös vastustuskyky on tällöin hyvä.

Meta-analyysit osoittavat, että maitovasikoiden paremmalla kasvulla saadaan korkeampi maidontuotanto. Ennen vieroitusta jokainen 100 gramman lisääntynyt kasvu tuottaa 155 kg lisää maitoa ensimmäisellä laktaatiokaudella!
(Soberon and Van Amburgh 2013, Gelsinger, Heinrichs et al. 2016)


Vastasyntyneen vasikan ruoansulatuskanava on kehittymätön ja tällöin huomio on kiinnitettävä kahteen asiaan. Ensiksi syötävän rehun on oltava helposti sulavaa. Toiseksi pötsin kehitys on saatava nopeasti etenemään. Kuivat rehut kehittävät pötsiä paremmin kuin säilörehu, ja valmistavat näin vasikkaa märehtijäksi. Väkirehujen syöttö suositellaan aloittamaan vasikoille jo ensipäivistä lähtien. Pieni vasikka ei syö paljon, mutta vapaana tarjottava rehu antaa samalla virikettä kuin myös tärkeää stimulointia pötsin kehitykselle.

Feedexillä on tarjota neljä erilaista ruokintavaihtoehtoa vasikan rehustukselle:

vasikan ruokinta

Syksyn uutuutena on kotimainen, Kolpin tehtaalla valmistettu vasikoiden prestarter-rehu, Taurus Pro Start. Siinä yhdistyvät perinteinen rehupelletti sekä höyrykypsennetty, valssattu maissi. Maissi edistää tässä muodossa pötsin kehitystä tehokkaasti ja rehupelletistä löytyvät muut tärkeät raaka-aineet pienelle vasikalle. Rehu sisältää mm. hyvin sulavaa höyrykypsennettyä ohraa, orgaanisia hivenaineita kelaattimuodossa sekä Mycosorb A+ -toksiinisitojaa. Vastustuskyvyn vasta kehittyessä pieni eläin on herkkä hometoksiineille ja toksiinisitojaa käyttämällä vähennetään mahdollisia negatiivisia vaikutuksia terveyteen ja kasvuun. Taurus Pro Start -rehuun lisätyt suojatut B-vitamiinit edistävät todistetusti vasikan kasvua ja parempi kasvu näin ollen parempaa maidon- ja lihantuotantoa.

starter rehu

Paras teho mm. pötsin kehittymiseen saadaan käyttämällä Taurus Pro Starttia vähintään neljän ensimmäisen viikon ajan. Rehua tulee antaa vapaasti juottokauden ajan niin, että vaihto seuraavaan alkukasvatusrehuun tehdään viikkoa ennen (tai jälkeen) vieroitusta (osaston muutosta), jotta vältetään ylimääräistä stressiä.

Ota yhteyttä edustajaamme, niin kerromme lisää!

 

Taurus Pro Start

B-vitamiini
Bio-Mos®
Kelaattihivenaineet
Orgaaninen seleeni

Uutuusrehu Taurus Pro Start on prestartter-rehu ensimmäisistä elinpäivistä juottovaiheen ajaksi. Se sisältää höyrykypsennettyä valssattua maissia, joka edistää vasikan pötsikehitystä. Rehu sisältää myös hyvin sulavaa höyrykypsennettyä ohraa. Maissigluteeni ja perunaproteiini antavat paljon ja laadukasta valkuaista rehuun. Taurus Pro Star sisältää monta hyvää rehuteknologiaa vasikan hyvinvoinnin ja kasvun edistämiseksi, mm. orgaaniset Bioplex-hivenaineet sekä Sel-Plex -orgaanista seleeniä. Bio-Mos vahvistaa vasikan vastustuskykyä sekä normalisoi suolen mikrobikantaa taistellen patogeenejä vastaan. Mycosorb A+ toksiinisitoja vähentää hometoksiinien aiheuttamia ongelmia. Suojatut B-vitamiinit edistävät todistetusti vasikan kasvua ja parempi kasvu edistää parempaa maidon- ja lihantuotantoa.

Käyttö:     
Taurus Pro Start -rehua tulee olla vapaasti saatavilla raikkaan veden kera. Vaihto Taurus Start tai Taurus 1 -rehuun noin viikko ennen tai jälkeen juoton lopettamisesta, jotta vältetään ylimääräistä stressiä vieroituksen aikana.

UUTUUS!

Ominaisuudet
B-vitamiinit
Bio-Mos
Kelaattihivenaineet
Orgaaninen seleeni
Olomuoto
Pelletti + höyrykypsennetty maissi
Pakkaukset
25 kg säkki / 600 kg lava
Sisältö
MJ/kg ka
13,0
Raakavalkuainen %
19,5
A-vitamiini 1000 ky/kg
11
D3-vitamiini 1000 ky/kg
3,2
E-vitamiini mg/kg
63

Lue lisää

Historian havinaa

Teksti Feedexin historiikista, joka kirjoitettiin yrityksen 25-vuotisjuhliin vuonna 2017 Kauan sitten seisoi hylätty tehdas Pohjanmaan lakeuksilla. Se kaikui tyhjänä, kunnes kaksi miestä jakoi vision: Tänne perustamme rehutehtaamme. Ensimmäiset vuodet, Karl-Gustav Höglund Karl-Gustav Höglundin…

Peltolaituri Oy – rohkeaa ja innokasta kehitystyötä

Peltolaituri Oy etsii avoimin mielin uusia ratkaisuja paremman tuotannon saavuttamiseksi. Umpilehmien ruokintaan panostaminen on yksi tärkeimmistä askelista. Härmän laakeilta pelloilta löytyy Peltolaituri Oy:n kolmen robotin navetta. Ari Peltokankaan osakeyhtiö on ollut toiminnassa uusissa tiloissa…

Tiesitkö tämän toksiineista?

Homeita kasvaa monissa viljelykasveissa, rehuaineissa ja karkearehuissa sekä kasvukauden aikana että rehujen varastoinnin aikana. Tietyillä homelajeilla on kyky tuottaa tietyissä olosuhteissa yhdisteitä, joita kutsutaan mykotoksiineiksi / hometoksiineiksi, joilla voi olla erilaisia vaikutuksia…

Maksan toimintakyky

vaikuttaa lehmän tärkeiden viikkojen onnistumiseen Siirtymäkauden aikana lehmän hormonitoiminta ja aineenvaihdunta läpikäy suuria muutoksia. Lehmän energia-aineenvaihdunta joutuu lisämään kierroksia toden teolla elimistön sopeutuessa tiineydestä maidontuotantoon. Syönnin tulee poikimisen jälkeen…

JSS Enholms Lantbruk – korkea tuotanto positiivinen haastaja

JSS Enholms Lantbruk och Feedex ovat tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan ja rehuvalmistajan puolelta se on positiivinen haaste. JSS Enholms Lantbruk on neljännen polven perheyritys Pedersören kunnassa. Perheeseen kuuluu Alf ja Gun Enholm sekä heidän poikansa Viktor ja Rasmus perheineen. Vuonna 2014…